London Anime Con 2013

Kulkuritar kuvaajana (kuva by Katariina Ihalainen)

London Anime Con kutsui minua ja kolme luokkatoveriani ohjelman teon merkeissä. Tarvitsimme osuuskuntamme tuottavalla televisiokanavalle vapaana olevalle ohjelmapaikalle sisältöä, joten alunperin suunnitellusta lomareissusta tuli samalla työmatka. Olimme jo aiemmin saanneet pressikortit järjestäjiltä, joten ongelmaa sisällepääsyssä ei ollut.

En ole ikinä ollut animeconeissa. Animea ja mangaa olen tullut harrastaneeksi viimeksi ylä-asteella ja lukion alussa. Takaraivossa oli pieni pelko siitä, että tulisi ulkopuolinen olo enemmän asiasta tietävien joukkossa. Kuitenkin kaikki menikin ihan eri tavalla. Matkatovereistani kaikki muut olivat käynneet useissa animeconeissa Suomessa ja heiltä sainkin paljon tietoa siitä, miten juuri tämä coni erosi Suomen tapahtumista.

pukukilpailun finaalistit

London Anime Con oli k-18 tapahtuma. Joillekin tämä saattaa herättää ajatuksia kaiken maailman pervoista japanilaisista seksileluista ja joku saattaa innostua ajattelmaan lonkeroita. Silloin saa kyllä pettyä pahasti. En kokenut kertaakaan oloani ahdistuneeksi conissa, eikä mitään niin sanottuja aikuisten leluja ollut missään esillä. Ainoastaan mainoksina japaninkieliset sanat(esimerkiksi yaoi, poika+poika eroottista animemateriaalia) kertoivat mitä myyjillä oli myytävänä tiskin takana piilossa. Conissa ei cosplayaajatkin olivat aika kesysti pukeutuneita, mitä nyt muutama tyttö oli pukeutunut roolihahmonsa tapaan pienehköihin vaatteisiin. Kuitenkin vaateiden peittävyys ei eronnut loppupelissä paljoa normaalien yökerhojen asiakkaiden pukeutumisesta. Itse asiassa siellä oli paljon, paljon siveellisempi meininki.

Kaksi kuvaa yläpuolelta by Katariina Ihalainen

Rigivarusteet päällä ja kamera käsissä oli mahtavaa kulkea värikkäästi pukeutuneiden ihmisten keskuudessa. Ihmiset olivat ystävällisiä, eikä heitä pelottanut hymyillä kameralle. Käytännössä katsoen ihmiset olivat tulleet kuvattavaksi coniin ja välillä tuntui siltä, että sitä kuvatumpi ihminen, sitä paremmin hän oli onnistunut tavoitteessaan; herättämään haluamansa hahmon henkiin.

Tunnelma oli kuin pitkään jatkuvista Halloween-bileistä. Aikuiset ihmiset olivat pukeutuneet mitä huimempiin asuihin, baaritiski oli koko ajan auki ja illalla alakerta muuttui isoksi tanssilattiaksi. Päivien aikana esiintyi monia eri bändejä ja artisteja, erilaiset myyntipöydät houkuttelivat väreillään ja taiteilijat ikuistivat ihmisiä paperille.

kansainvälistä letkajenkkaa

Yksi asia mikä erotti kuulemma aikuisten animetapahtuman verrattuna nuorten tapahtumiin merkittävästi baarin lisäksi oli Cosplayhuutokauppa. Eri cosplayaajat vapaaehtoisesti pistivät itsensä huutokaupattavaksi ja kaikki rahat menivät hyväntekeväisyyteen Japanin tsunamin uhrien hyväksi. Kyselin myöhemmin ihmisiltä, että jos olisi ostanut itselleni vaikkapa jonkun pokemoniksi tekeytyneen, mitä minä tekisin hänellä? Vastaus oli kaikilla sama; "Annat rahat aina hänen käteen ja käsket hakea juomia baarista. Ei heidän ole pakko tehdä mitään muuta." Alaikäisillä tätä ei ainakaan Suomessa voisi kuvitella tapahtuvan, mutta aikuisten hyväntekeväisyystapauksena tämä oli ihan hauska tilaisuus.

Tämä mies on nähty myyntipöytänsä kanssa myös Suomen coneissa

Kyselin matkakumppaneiltani eroja Suomen ja Lontoon conejen välillä. Ensimmäisenä pintaan nousi ikäkysymys. Suurin osa Suomen animeconeista ovat kaikenikäisille sallittuja, mutta siitä huolimatta kävijät ovat suurimmaksi osaksi alaikäisiä. Suomen coneissa kuulemma aikuinen harrastaja pomppaa välillä ihan väärällä tavalla esiin ja samalla myös ärtyyntyy samanikäisten harrastelijatovereiden puuttumisen takia. Suomessa myös ennakkoluulot aikuisharrastajia kohtaan ovat vahvemmat kuin Lontoossa. Lontoossa harrastajia oli kaikenikäisiä, kokoisia ja eri kulttuureista. Ihmisiä oli myös tullut kaikkialta maailmasta. Tapasimme ihmisiä muun muassa Tanskasta, Skotlannista ja Ranskasta. Ihmiset olivat myös kuulemma paljon avoimempia ja heidän kanssaan oli helpompi keskustella kuin Suomessa. Uusien ystävien hankkiminen olikin helppoa siellä.

Animecon oli kiva tilaisuus ihan näin ei-niin-edes-sunnuntaiharrastelijalle. Tunnelma oli lämminhenkinen ja kotoisa, ihmiset mukavia ja halukkaita tutustua sekä iltabileet olivat yhdet hauskimmista vähään aikaan. Suosittelen suomalaisille harrastajille lähtemään käymään, saatte varmasti enemmän tapahtumasta irti kuin minä. Meitä kyseltiin jo takaisin uudestaan kuvaamaan, mutta aika näyttää vaan milloin pystymme seuraavan kerran lähtemään. Tässä lopuksi vielä se meidän tekemä ohjelma, jonka ansiosta tuli käytyä elämäni ensimmäisessä animeconissa.

VIDEOON

Berlin: Historiaa, hipstereitä ja punkkareita

Mikki Hiiri & Brandenburger Tor

Kävin Berliinissä helmikuun puolessa välissä. Lensin sinne sisarusparveni kanssa perjantaina Riikan kautta ja tulimme takaisin sunnuntaina. Vain kaksi yötä, vain vajaat kolme päivää. Jos joku ajatteli, ettei siinä ajassa ehdi rentoutua ja samalla nähdä paljon paikallista kulttuuria, niin se joku oli väärässä.

Berliini on iso kaupunki ja siellä tuntui olevan koko ajan jotain lisää rakenteilla. Joka puolella oli rakennustyömaita ja nostureita. Historiaa kuitenkaan ei pääse karkuun. Häpeä niille, jotka matkaavat tietämättä mitään Berliinin historiasta. Kaiken uudistamisen takana voikin olla halu unohtaa menneet ja sen huomasi myös ihmisistä. Kaduilla ei näkynyt vanhuksia vaan kaupunki oli nuorten ja nuortenmielisten ympäröimä. Keski-ikäiset ihmiset työskentelivät pikaruokaravintoloissa, kun taas nuoret tulivat hakemaan bisneslaukkujensa kanssa noutokahvinsa heiltä.

Berliini ei ole kuuluisa hyvästä säästä ja reissuamme ympäröi harmaus. Kyllä se Suomikin osaa näyttää masentavalta kun ei ole lunta maassa ja aurinko ei paista, joten harmaa sävyisyys ei meitä haitannut. Berliini yllätti meidät positiivisesti monilla asioillaan ja yksi niistä oli hintataso. 

Erittäin oudolla maulla tehty metro :)

Ensinnäkin hotellimme Astoria sijaitsi selvästikin vähän varakkaammalla seudulla. Tätä emme tienneet ennen kuin saavuimme sinne. Tuolla matkustusajalla ei ollut halvempia vaihtoehtoja saatavilla, mutta se ei haitannut. Hotelli on halpa, mutta erittäin siisti ja käyttökelpoinen. Halutessaan hotellilla sai aamupalan yhdeksällä euroa, mutta oikein toimiva. Ei ole mitään moitittavaa. Astoria sijaitsi hyvällä paikalla myös siihen nähden että Berliinin eläintarha oli vain pienen kävelymatkan päässä ja metrolla pääsi helposti kaikkialle.

Sisäänkäynti museoon

Ensimmäisenä päivänä kävimme Saksan kansallishistoriallisessa museossa. Opiskelijakortista oli taas hyötyä, koska sillä pääsi vain neljällä eurolla sisään. Aika hyvä hinta-laatu -suhde. Museoon sisälle mennessä on narikkaan pakko jättää (ainakin isot)kassit ja takit eikä tietääkseni valokuvaaminen ole siellä sallittua. 

Museossa riittää nähtävää esi-historiallisista fossiileista Natsi-Saksan aikoihin. Museossa oli paljon nähtävää ja sinne olisi voinut jäädä helposti koko päiväksi vain tutkiskelemaan Saksan historiaa. Museon kokoelmat ovat mieleenpainuvia ja välillä ehkä jopa liian vaikuttavia. Katsellessa kuvia Itä-Saksan ja Länsi-Saksan välisen muurin aiheuttamista julmuuksista ei voi kuin ihmitellä ihmisten julmuutta ja samalla ihmetellä silloisen yhteiskunnan paineita yksittäisiä ihmisiä kohtaan. Mutta eikös se ole museoiden tarkoitus? Meidän pitäisi yrittää oppia historiasta.

Berliinin ruokakulttuuri jäi vähän heikoksi reissun aikana, koska en matkaa samalla tavalla kuin Anthony Bourdain. En syö 24/7 matkalla mahdollisimman paljon, vaan käyn tutustumassa erilaisiin vaihtoehtoihin. Yksi varma neuvo Berliinissä syömään menevälle on, että älä anna aina ulkokuoren hämätä. Vaikka paikka näyttäisi räkäiseltä ulospäin epämääräisine graffitteineen, kannattaa kurkata ikkunasta sisään. Voitte positiivisesti yllättyä. Alapuolella kuvassa on yksi ateriani, currywurst. Currywurst on käytännössä katsoen makkara, jonka päällä on currya. Itse en innostunut valmistamaan tätä kotona, mutta ehkä se maistuu jossain muualla paremmalle.

Yksi matkaajien perusvinkki hyvän ruokapaikan löytämiseksi on se, että etsi aina paikka, jossa on paljon paikallisia. Jos ravintola on täysin tyhjä, niin se ei kerro hyvää paikasta.

Yksi ruokapaikka jota suosittelen oli nimeltään Ossena. Maksoi muistaakseni kolmelta ihmiseltä viineine ja kaljoineen todella hyvät ruuat yhteensä 60 euroa. Valitettavasti minulla ei ole paikasta mitään kuvia. Paikka oli erittäin hieno ja Suomessa ei missään saa tuolla rahalla niin hyviä ruokia. Berliini osottautui taas todella halvaksi.

Berliinin erikoisuus, Currywurst

Berliinin eläintarha on erittäin suosittu kohde matkailijoiden keskuudessa. Omien eläintarhakokemusten perusteella kannattaa vierailla eläintarhoissa talvisin. Silloin eläimet ovat virkeempiä, koska helle ei rasita niitä, joilloin ne tulevat todennäköisemmin näköetäisyydelle. Myös talvisin ei ole eläintarhoissa ruuhkaa, joten on mukavampi kulkea rauhassa eläimiä katsomassa eikä tarvitse stressata ihmismassoissa.

Eläintarha on pinta-alaltaan maailman suurin ja siellä on yli 1500 eläinlajia. Berliinin eläintarha on siitä viihtyisä, ettei siellä ole varsinaisia aitoja eläinten ja ihmisten välillä. Eläinten ja ihmisten välillä on vallihaudat, joita  eläimet eivät voi ylittää. Samalla tuntuu siltä kuin kävelisi jonkinlaisessa metsässä eläinten keskellä. Tietenkin oli erilaisia eläintaloja, jotta osa eläimistä pääsi elämään lämpimässä.

Opiskelijakortilla sai täältäkin alennusta lippuihin ja yksi lippu maksoi alennuksella 10 euroa.

Ylhäällä olevassa kuvassa on yksi eläintarhan jääkarhuista, mutta ei kyllä mitään tietoa onko se maailmankuulu Knuut. Kaikki jääkarhut tuli nähtyä, joten voin ainakin sanoa nähneeni sen.

Eläintarhassa oli muun muassa elefantteja, leijonia, pandoja, kirahveja ja paljon myös sellaisia lajeja, joista minulla ei ollut tietoa edes niiden olemassa olosta.

Jo pelkästään apinatalossa oli uskomaton määrä erilaisia lajeja, jotka vielä osoittivat kiinnostusta ohikulkeviin ihmisiin.

Berliinin kauneimmat silmät

Berliinin eläintarha oli valokuvaajien paratiisi. Itselläni ei ole kunnon varusteita mukana, mutta joku muu oli varustautunut kunnolla. Ylhäällä olevassa kuvassa näkyy jättiläismäinen objektiivi plus kärryssä oli kameran runko ja paljon muuta. Ei siinä sinällään mitään, mutta kärryt omistava turistimies kuvasi samalla toisella kameralla tiikereitä. Vähän iski välinekateus.

kukkuu

Kaikenkaikkiaan eläintarha oli rahansa arvoinen ja ehkä enemmänkin. Yhtään ruokintaa emme nähneet, mutta se ei meitä haitannut. Yksi hienoimpia hetkiä tarhassa oli se, kun susilauma alkoi ulvoa kilpaa läheisen kirkon kellojen lyöntejen kanssa. Komean kuuloista, mutta en haluaisi kuulla tuota ääntä ollessani telttailemassa.

Berliinissä on halpoja asuntoja ja Suomen hintatasoon halpaa elää. Varsinkin vanhan Itä-Saksan puolella. Matkasimme käymään vanhan Berliinin muurin raunioilla ja päädyimme idän puoleiselle metro-asemalle. Heti huomasi, ettei oltu enää niin sanotusti paremmalla puolella raiteita.

Kuten ylläolevista kuvista huomaa, sotkua ja graffiteja oli vähän joka puolella. Vaikka joku nyt voisi päätellä sotkusuudesta sen, että siellä olisi muka vaarallista, niin päin vastoin. Olimme muiden turistien kanssa palloilemassa ja katselemassa muuria. 

Pisin pätkä muuria on nimettu East Side Galleryksi, koska muuria koristelee nykyään tilatut maalaukset. Yksi vinkki kaikille siellä kävijöille, kurkatkaa myös muurin toiselle puolelle. Se on täysin omanlainen galleriansa, jonne on ihmiset tehneet omia graffittejaan. Me taisimme olla ainoita, jotka kävivät ihastelemassa toista puolta muuria.

Maalauksia oli useita kymmeniä, joten näissä kuvissa oli vain murto-osa. Useimmat liittyvät suoranaisesti vapauden sanomaan ja osa kuvasi muurin aiheuttamaa kärsimystä. Vapaus, rakkaus ja niiden puuttuminen olivat suosituimpia teemoja. Yhteiskuntakritiikki loisti useissa väreissä ja inhimillisyyden perään kyseltiin idealistisesti.

Ylhäällä kuvassa muurin tunnetuin taideteos, Leonid Breznedin ja Erich Honeckerin "Veljellinen suudelma". Kuvat ovat joutuneet aikojen kulussa graffitien ja vandalismin uhreiksi, vaikka ne vasta muutama vuosi sitten entisöitiin. 

Berliinissä vierailessa en keksi yhtään hyvää syytä olla vierailematta muurilla. Galleria kuvastaa vapautta, mutta toivottavasti ei koskaan enää muurin muistuttamaa aikakautta tarvitse Saksassa enää kokea. Kumpa ei tarvitsi missään muuallakaan.

Vaikka Berliinin historia ja muistomerkit muistuttavat synkistä ajoista, on kaupungin asukkaat löytäneet    jotakin muutakin elämäänsä kuin vanhojen mietiskelyn. Berliini on täynnä erityylisiä kuppiloita ja baareja, joten jokaiselle löytyy varmasti jotain. Kaduilla kävelevät niin hipster-tyyliset nuoret tekosilmälaseineen kuin myös punkkarit sekaisin sulassa sovussa.

Ylhäällä kuvissa baari, jossa kaikilla oli Applen tietokoneet ja iphonet esillä. Päädyimme tapaamaan sinne yhtä tuttavaa. Vaikka paikka olikin tyyliltään erittäin trenditietoinen ja varmaan hintavammista päästä, silti hintataso ei noussut yli Suomen baarihintojen.

Esimerkkinä baarien hintatasosta voisi sanoa, etten maksanut kaljasta missään yli 3,5 euroa ja shotit saattoivat olla kahden euron hintaa. Palvelu on hitaampaa vaan joka paikassa kuin Suomessa, jos on tottunut saamaan palvelua melkein heti. Berliinissä baarimikko kuuluu odotella vähän.

Sanomattakin on varmaan selvää, että kaupunki on aika autioitunut lauantai-aamuisin. Silloin kannattaa suunnistaa paikkoihin, joissa on yleensä muuten ruuhkaa. Paikallisilla kestää nousta ylös.

Miniloma Berliinissä yllätti positiivisesti. Kaupungissa on kotoisa ja viihtyisä fiilis, koska jokainen löytää sieltä itselleen sopivan tyylisen sopeikon. Nuori kulttuuri on antanut Berliinille mahdollisuuden kasvaa ja kehittyä omalla tavallaan monikulttuuriseksi kehdoksi. Se on täynnä erilaisia mahdollisuuksia shoppailuun, sosiaalistumiseen ja oivaltavien alakulttuurin katutaiteen tutkiskeluun. Suosittelen lämmöllä kaupunkia jokaiselle kaupunkireissuista nauttiville.

Kulkuritar Berliinissä

Lontoo; kuvauspäivien jälkeen

Kävimme kuvaamassa pisto-ohjelman Lontoossa kolmen luokkatoverini kanssa. London AnimeCon oli kuvattava tapahtumamme, mutta sen loputtua sunnuntaina alkoi vapaa-aikamme. Olimme ottaneet pari lisäpäivää itsellemme, ihan vain lomaillaksemme. Tässä postauksessa kerronkin noista parin päivän tuomista uusista kokemuksista Lontoosta. London AnimeConista teen ihan oman postauksen, koska siitä on jo yksin tosi paljon kerrottavaa.

Koko reissun ajan kotinamme toimi Journey's Hostel -niminen hostelli King's Crossilla. Hostelli valittiin ensisijaisesti sen takia, koska se oli toinen virallinen London AnimeConiin osallistuvien yöpymispaikka. Plus se sijaitsi vain kahden metroaseman päässä tapahtumasta, joten se oli luonnollinen vaihtoehto. 

Hinnaltaan hostelli oli kalleimmillaan perjantaiyönä, jolloin se maksoi 30 puntaa. Sen jälkeen yöt olivat noin 20 puntaa. Varasimme meille yhden huoneen kokonaan omaan käyttöömme, joka osottautui ihan käyväksi toimintasuunnitelmaksi. Ensinnäkin se oli ihan hyvä turvakeino kaikkien kameroiden takia, mutta myöskin sen takia, että viiden hengen huone oli aika pieni. Nauroimme sille, että luulimme tulleemme vahingossa komeroon aluksi. Hyvällä porukalla ahdas tila ei haitannut, mutta huoneen jakaminen täysin vieraan kanssa voisi ahdistaa.

Tilat olivat siistejä, mutta koko rakennus oli labyrintti. Vähän aikaa kesti oppia kulkemaan siellä ja löytämään esimerkiksi suihkut, jotka olivat muuten aika heikot tehoiltaan. Hostellin parhaimpia puolia oli 24/7 palvelutiskillä ollut henkilökunta, joka oli avaamassa oven yölläkin jos ei tiennyt päivällä vaihdettua ovikoodia. Tiskiltä sai myös ostettua kaikkia mahdollisia hygieniatarvikkeita ja pyyhkeiden vuokrausjärjestelmä oli mahtava. 5 puntaa vastaan sait pyyhkeen ja kun veit pyyhkeen takaisin, sait rahasi takaisin. Tälläinen jokaiseen hostelliin. Plussaa oli myös hyvät petivaatteet. Lontoossa on monessa paikassa kolea nukkua, kuten myös tässä hostellissa, mutta yöllä ei tullut kylmä kun kömpi peiton alle.

Hostellissa sai yleisissä tiloissa oleskella aamuneljään asti, jonka jälkeen pyydetään ystävällisesti nukkumaan. Äänet kuuluu oleskelutilasta hyvin, riippuen tietenkin kuinka lähellä huone on sitä. Meitä äänet eivät haitanneet, koska olimme itse mukana tutustumassa ihmisiin.

Suunnistimme ensimmäisenä vapaapäivänämme Camden Towniin, koska useimmat meistä eivät olleet ennen käynneet siellä. Eikä minua haitannut mennä sinne uudestaan. En mahda sille mitään, mutta minun oli pakko käydä taas Amy Winehousen lembibaarissa. Söimme siellä aivan ihanat piiraat ja saimme tosi hyvää palvelua. Vaikka tarjoilija unohtikin meidät aluksi kokonaan pöytään, hän yritti parhaansa mukaan korvata erehdyksensä. Suussasulavien piiraiden ja hyvän palvelun jälkeen oli hyvä lähteä ostoksille.

Camden Town

Ostin itselleni korsetin Burleska nimisestä kojusta. Hintaa korsetilla oli 40 puntaa ja siinä on aivan ihan taskukello ja sille tasku. 

Kävimme myös Cyberdogissa. Olen ihan rakastunut siihen kauppaan ja suosittelen edelleen sitä kaikille. Cyberdogista on lisää edellisessä Lontoo-postauksessani.

Kävimme Piccadilly Circusta lähellä sijaitsevassa China Town -osassa. Päätimme mennä sinne syömään ja päädyimme yhteistuumin japanilaiseen ravintolaan nimeltä Suki. Yksi asia on ainakin varma; ei enää ikinä siihen ravintolaan.

Ruoka oli taivaallista. Se suli suussa ja nautiskelimme juhla-ateriastamme. Surullista vain, että hyvä ruoka murskaantui huonon palvelun alle. En ole eläissäni kohdannut niin tahallisesti huonoa palvelua kuin tässä ravintolassa. Tarjoilijatar katsoi tylsistyneenä pois päin meistä tilausta tehdessä ja tutkiskeli kynsiään. Yhdet annoksista olivat väärät ja kaiken huippu oli laskun jakaminen. 

Lontoossa on yleistä, että koko pöydän tilaukset laitetaan yhdeksi isoksi laskuksi ja jokainen sitten maksaa omansa. Toisin kuin Suomessa, palvelumaksu on erikseen luokiteltu. Tarjoilijatar käski meidän asiakkaiden itse laske päässämme kuuden hengen ruokailut(noin 140 euron lasku). Koko ajan hän istui vieressä mököttämässä ja lopulta kyllästyneenä meidän hitauteen haki meille laskimen. Kaiken tämän lisäksi meidän piti maksaa 15 euron palvelumaksu tarjoilusta, jossa ei ollut kyllä mitään maksamisen arvoista. Olo ravintolassa ei ollut kyllä yhtään tervetullut ja myöhemmin luettuamme sen arvosteluja päättelimme, ettei tarjoilijalla ollut vain huono ilta. 

Matkustimme välillä tapaamaan ystäviämme ja metromatkat sujuivat jouhevasti oyester-kortteja käyttäen. Oyestereita voi ostaa jokaiselta metroasemalta automaateista tai myyjiltä. Ne maksavat 5 puntaa ja niihin voi ladata niin paljon rahaa kuin halusi. Metrolla matkaaminen maksaa noin punnan enemmän kuin bussilla. Metrolla tosin pääsee nopeammin, joten joskus on ihan ok maksaa ylimääräistä jotta jää aikaa tehdä enemmän.

Metro tunneleissa on usein katusoittajia, kuten esimerkiksi kuvassa alhaalla oleva kaveri. Oli niin kova soittamaan rumbuja, että ihmiset innostuivat keskellä päivää tanssimaan. Siinä on jotain hienoa kuunnella taitavien soittajien musiikkia metrojen sokkeloita tallatessa. Näille tyypeille tuleekin heitettyä muutama kolikko taskusta.

Kävimme ystäväni työpaikalla Waterloonissa. Hän työskenteli baarissa nimeltään The White Hart. Mukava paikka, ei mitään pahaa sanottavaa. Siellä tuli kokeiltua ensimmäistä kertaa elämässäni mansikkaolutta. Tuotteen nimi oli Früli ja makuelämys oli hämmentävä hyvällä tavalla. Kannattaa kokeilla, löytyy Lontoosta monestakin paikkaa hanasta.

Viimeisenä päivänä, jolloin meillä oli lento, lähdimme käymään Sherlock Holmes -museossa. Baker Streetin aseman uloskäynnin luona tiesimme olevamme jo oikessa paikassa, koska yllä oleva patsas katseli meitä arvostelevasti. Teki varmaan analyysia tyttöporukan mielen tiloista.

Sherlock Holmes -museo ei ole kaukana metro-asemasta. Alla olevassa kuvassa näkyy musta oviaukko, jonne ihmiset jonottaa. Se on itse museo ja vihreä tila on Sherlock -kauppa. Kaupasta pitää ensin käydä ostamassa lippu museoon ja vasta sitten mennä jonottamaan. Lippujen hinta oli noin 6 puntaa. Vaikka jono näyttääkin pitkältä, pääsimme suht nopeasti sisään. Kuitenkin kannattaa varautua varsinkin ruuhka-aikoina jonottamiseen.

Museo on monikerroksinen asunto, joka on lavastettu Sherlockin kodiksi. Museossa oli vaikea erottaa oikeaa antiikkia lavastetuista jutuista, mutta museossa oli hienoa se, että hetkeksi uppoitui Holmesin seikkailujen maailmaan. Museossa kunnioitettiin kirjojen tarinoita ja meidän matkaseurueessa olikin oikea Sherlock -expertti, joka osasi kertoa meille yhtä sun toista esineistä ympärillämme.

Sherlock Holmesin makuuhuone, pahiksien muotokuvat

Ylimmässä kerroksessa oli vahanukkeja, jotka esittivät eri hahmoja ja tilanteita kirjoista. Osa niistä oli jotenkin pelottavia, koko ajan odotti että joku niistä liikahtaa. 

Alakertaan takaisin tullessa kävimme uudelleen kaupassa ostamassa matkamuistoja ja tuliaisia. Siellä oli  kaikkea hienoa myynnissä, mitä ei valitettavasti olisi saatu millään mukaamme koti-Suomeen. Vaikka kauppa olikin täynnä Sherlock Holmes -turistitavaraa, siellä oli myös vain tyyliin sopivia asioita. Itselleni matkaan lähti suklaata ja poliisipilli-avaimenperä.

Sherlock Holmes -museon jälkeen olikin aika matkata jo lentokentälle. Lontoo jälkee alkaa aina kaivata ihmisten avointa ja iloista mieltä, sekä heidän auttamisen halua. Jos hetkeksikin pysähtyy kadulle ja näyttää siltä, että on eksyksissä niin sekunnissa on tarjoamassa apuaan. Niin kuin yksi matkakumppani sanoi; "aina kun tulee Lontooseen, on 

 kuin olisi tullut kotiin."